Info

Tältä sivulta löydät kaiken infon, mitä tarvitset kun lähdet viettämään JukuPark Turkuun Kesän Parasta Päivää.

Usein kysyttyä

  • Yleistä

    Alueelta poistuminen:

    • Jos tulee tarve käydä esimerkiksi autolla sisäänpääsymaksun jälkeen, niin lippuporteiltamme saa leiman jolla pääsee takaisin vesipuistoon sisälle. 

    Ensiapu:

    • Ensiaputilanteessa tulee ottaa yhteyttä vesipuiston henkilökuntaan.
    • Vesipuistossa on ensiapupiste, joka sijaitsee keskellä aluetta.
    • Ensiaputarvikkeita ja laastareita on saatavissa infopisteeltä ja valvojilta.

    Esteettömyys ja avustajakäytäntö:

    • Puistossa on kolme inva-WC:tä sekä esteettömät pukuhuone- ja pesutilat. 
    • Olemme huomioineet esteettömyyden puistossamme parhaamme mukaan, mutta nousu laskutorneihin tapahtuu portaiden kautta. Osa aktiviteeteista, kuten pomppulinnat ja peliareena sijaitsevat nurmialueella, jolloin pyörätuolilla liikkuminen on haasteellisempaa.
    • Henkilökohtaiset avustajat ja vammaiskortti: yksilöllistä tukea tarvitsevan vammaisen asiakkaan avustaja saa maksuttoman sisäänpääsyn. Avustajan tarpeen todentamiseksi hyväksymme EU:n Vammaiskortin, jossa on A-merkintä avustettavan tarpeesta. Avustajasisäänpääsyn edellytyksenä on, että avustettava henkilö on maksanut sisäänpääsyn. Avustajan tulee lähtökohtaisesti olla täysi-ikäinen.
    • Sisäänkäynnin läheisyydessä on myös muutama parkkiruutu, jotka on varattu liikuntarajoitteisille asiakkaillemme, joilla on liikkumisesteisen pysäköintitunnus. Muistathan laittaa pysäköintitunnuksen ajoneuvon tuulilasiin vierailunne ajaksi.
    • Mikäli teillä on ennen vierailuanne kysyttävää esteettömyydestä tai esimerkiksi avustajakäytännöistä, niin olethan meihin mahdollisuuksien mukaan yhteydessä ennen vierailuasi sähköpostitse: turku@jukupark.fi 

    Turvallinen tila

    • Taataksemme puistomme turvallisuuden, noudatamme viranomaisten asettamia asiakasmäärän kapasiteettirajoituksia. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvittaessa joudumme rajoittamaan puistoon sisään pääsevien asiakkaiden määrää lipunmyyntiporteillamme.  
    • Haluamme luoda kaikille asiakkaillemme mukavan ja ikimuistoisen elämyspäivän. JukuPark Turku noudattaa yhdenvertaisuuden ja turvallisen tilan periaatteita. Aivan jokaisella asiakkaallamme on oikeus nauttia vesipuistopäivästään ilman sukupuoleen, kieleen, uskontoon, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa syrjintää, väheksyntää, häirintää tai muuta näihin rinnastettavaa. 
    • Mikäli kohtaat tai huomaat vierailusi aikana toimintaa, joka rikkoo turvallisen tilan periaatteita, niin olethan välittömästi yhteydessä henkilökuntaamme. Otamme kaikki turvallisen tilan periaatteita rikkovat toimet vakavasti.
    • Luodaan yhdessä kaikille ikimuistoinen ja turvallinen vesipuistopäivä!

    Ikärajat:

    • Turvallisuuden takaamiseksi Vesipuisto JukuParkissa noudatetaan ikärajoja. 
    • Huoltajan antama suostumus 10-12 -vuotiaan lapsen itsenäiseen vierailuun puistossa säilytetään yhden kesäkauden, jolloin se tarvitsee täyttää vain kerran kesän aikana. Tulostettuja huoltajan suostumuslomakkeita voitte noutaa puistomme lipunmyynnistä aukioloaikojemme puitteissa.

    Kadonneet tavarat:

    • Kadonneita tavaroita voi tiedustella sisääntuloportin lipunmyyntipisteestä tai alueen keskellä sijaitsevasta Infosta.
    • Kaikki alueelta löytyneet tavarat toimitetaan Infoon, josta ne toimitetaan viikoittain Suomen löytötavarapalveluun.
    • Tiedustelut Suomen löytötavarapalveluun viedyistä löytötavaroista voi osoittaa Suomen löytötavarapalvelun 24H-palvelun puhelinnumeroon: 0600 41006.
    • Emme postita löytötavaroita.

    Kohtauspaikka:

    • Puiston kohtaamispaikka on Info-ensiapupiste vesipuiston keskellä.

    Kärryt ja lastenrattaat:

    • Alueella ei valitettavasti ole asiakkaiden käyttöön tarkoitettuja lainakärryjä tai -lastenrattaita. Puistoon kuitenkin saa tuoda omat rattaat.

    Lastenhoito:

    • Lastenhoitohuoneet ovat pukuhuoneissa sisääntulon vieressä sekä Terassiravintolan päädyssä. Ravintoloissamme on myös rajattu määrä syöttötuoleja.
    • JukuTerassilta löytyy mikroaaltouuni, jossa voidaan tarvittaessa lämmittää asiakkaan mukanaan tuoma vauvanruoka.
    • Huomaathan, että vauvojen tulee käyttää uidessa uimavaippaa. Puiston lipunmyynnissä on pieni valikoima vauvanvaippoja myös ostettavissa, mikäli uimavaippa on unohtunut.
    • Pienet kellukkeet ja uimarenkaat ovat vesipuistossa sallittuja.  Jätäthän kuitenkin suuremmat uimalelut kotiin. Kellukkeita ja uimalaseja saa myös ostettua puistomme lipunmyynnin yhteydessä toimivalta myyntipisteeltä.

    Lemmikkieläimet:

    • Vesipuisto JukuParkiin ei valitettavasti saa tuoda lemmikkieläimiä.

    Pysäköinti:

    • Vesipuisto JukuParkin edustalla on runsaasti ilmaista pysäköintitilaa. Pysäköithän kuitenkin merkittyjen ruutujen mukaisesti ja huolehdit ettet jätä ajoneuvoasi esimerkiksi merkittyjen hätä- tai huoltoporttien eteen. Voit aina kysyä apua henkilökunnaltamme.
    • Lisää P-paikkoja on lähellä olevien urheiluhallien yhteydessä. Parkkeeraathan kuitenkin alueen liikenneohjeiden ja merkkien mukaisesti.
    • Sisäänkäynnin läheisyydessä on myös muutama parkkiruutu, jotka on varattu liikuntarajoitteisille asiakkaillemme, joilla on liikkumisesteisen pysäköintitunnus. Muistathan laittaa pysäköintitunnuksen tuulilasiin vierailunne ajaksi. 

    Muut kulkuvälineet:

    • Sisäänkäynnin läheisyydessä on rajattu määrä pyörätelineitä, jotka ovat asiakkaiden vapaassa käytössä. Ethän jätä kulkuvälineitä merkittyjen hätä- ja huoltoporttien eteen, sekä otat huomioon myös muut asiakkaat.
    • Huolehdithan, että kulkuvälineesi on lukittu. JukuPark Turku ei vastaa varastetuista tai vahingoitetuista kulkuvälineistä.
    • Puistoon sisälle ei saa tuoda esimerkiksi pyöriä, skeittilautoja, potkulautoja tai sähköpotkulautoja tai muita vastaavia kulkuvälineitä. Puistossa ei ole tiloja, joissa säilyttää tai valvoa edellä mainittuja, joten huolehdithan itse kulkuvälineidesi asianmukaisesta lukitsemisesta.
    • Saapuessasi puistoon väliaikaiskäytössä olevilla vuokrattavilla kulkuvälineillä, kuten sähköpotkulaudoilla tai pyörillä, niin huolehdithan ettet pysäköi näitä ajo- tai kulkuväylille.

    Tavaroiden säilytys:

    • Pukuhuoneissa ja lipunmyynnin välittömässä läheisyydessä on vartioimattomat lukolliset kaapit, joissa voi säilyttää tavaroita omalla vastuulla. 
    • Suuremmat tavarat kuten matkalaukut suosittelemme jättämään esimerkiksi hotellinne tavarasäilytykseen. 
    • Kaapit toimivat ilman kolikkopanttia. 

    Tupakointi:

    • JukuParkissa on erillinen tupakointialue pukuhuonerakennuksen päädyssä grilliravintola JukuTerassin ja lipunmyyntipisteen välissä. Alue on merkitty.
    • Muualla alueella tupakointi ja sähkötupakointi on kielletty.

    Uima-asut:

    • Vesipuistossa saa käyttää myös lahkeellisia uimashortseja.
    • Uima-altaissa ja mäissä tulee käyttää uimiseen tarkoitettua vaatetusta. Muiden kuin uimiseen tarkoitettujen asujen käyttö altaissa on kielletty.
    •  Uima-asuissa ei saa olla vetoketjuja, niittejä tai muuta, jotka voivat naarmuttaa vesiliukumäkiä.
    • Lasten, naisten ja miesten uima-asuja on ostettavissa vesipuistosta, mutta emme vuokraa uima-asuja.
    • Vaippaikäisten lasten tulee käyttää Vesipuisto JukuParkissa uimavaippaa. Mikäli uimavaippa on unohtunut, on puistomme lipunmyynnissä myynnissä rajattu valikoima uimavaippoja.
    • JukuPark Turku ei vastaa rikkoontuneista uima-asuista.
  • Lipunmyynti

    Aukioloajat:

    • Lipunmyyntimme ja asiakaspalvelumme palvelee puiston aukioloaikojen puitteissa.
    • Löydät aukioloaikamme verkkosivujemme etusivulta.

    Pääsyliput:

    • Löydät hintamme ja lipputyyppimme Liput & hinnat -sivuilta.
    • Pitkien jonojen ennaltaehkäisemiseksi suosittelemme ostamaan liput jo ennakkoon verkkokaupastamme ja suosimaan puistossa korttimaksua.
    • JukuParkissa on käytössä porttimaksujärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että perimme vain yhden maksun portilla, ja kaikki liukumäet ja puiston toiminnot ovat asiakkaidemme käytettävissä turvarajat huomioiden.
    • Kaikkien vesipuiston alueelle tulevien on maksettava sisäänpääsymaksu. 
    • Voit ostaa fyysisiä pääsylippuja lipunmyynnistämme käytettäväksi myös myöhemmin samalla kesäkaudella.
    • Ryhmäetuja voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta turku@jukupark.fi.

    Iltalippu ja toisen päivän lippu:

    • Myymme edullisempia iltalippuja puistoomme klo 16 alkaen niinä päivinä, kun vesipuisto JukuPark Turku on avoinna klo 19 saakka.
    • Henkilökohtaisen toisen päivän lipun voit ostaa lipunmyynnistämme edullisesti 10 eurolla puiston sisäpuolelta. Lippu on voimassa seuraavana päivänä ostopäivästä.

    Hotellipaketit ja yhteisliput:

    • Voit ostaa sisäänpääsylippujamme myös hotellipakettien yhteydessä. Yhteislippuja sisäpuisto SuperParkin kanssa on myynnissä lipunmyynnissämme.

    Maksuvälineet:

    • Maksuvälineinä toimivat käteinen (euro), suomalaiset pankkikortit sekä Visa-, Mastercard- ja Maestro-luottokortit. Mahdollisten jonojen nopeuttamiseksi suosittelemme korttimaksua.
    • Oman sisäänpääsylipun voit maksaa myös henkilökohtaisilla Smartum liikunta- ja kulttuuriseteleillä, Smartum-kortilla, SmartumPay-mobiilisovelluksella, Edenredin virikeseteleillä tai maksukortilla, Tyky-kuntoseteleillä (Huom. ei rannekkeella) tai ePassi-sovelluksella.
    • Huomaathan, että edellä mainitut maksuvälineet ovat käytössä ainoastaan puistomme lipunmyynnissä kesän aukioloaikojemme mukaisesti.
    • Huomioithan, että et voi maksaa henkilökohtaisella liikunta- tai kulttuurieduilla toisen henkilön lippua tai kausikorttia.
    • Emme valitettavasti ota vastaan yli 50€ seteleitä.
  • Laitteet & toiminnot

    Vesiliukumäkien ja laitteiden turvarajat:

    • Kaikkien huvilaitteiden turvarajat perustuvat viranomaisten ja laitteen valmistajan ohjeisiin.
    • Laskijalla tulee olla riittävä uimataito liukumäen haasteellisuuteen nähden. 
    • Meidän tehtävänämme on valvoa, että turvallisuusrajoituksia noudatetaan.
    • Käännythän matalalla kynnyksellä henkilökuntamme puoleen.
    • Altaamme ovat lämmitettyjä, joskin sääolosuhteista johtuen pientä vaihtelua esiintyy. Itse liukumäissä kiertävä vesi on myös lämmitettyä, mutta voi tuntua altaita viileämmältä.

    Vesiliukumäkien ja laitteiden sulkeminen:

    • Pidätämme oikeuden liukumäkien ja laitteiden sulkemiseen sääolojen tai teknisten syiden vuoksi. Vesiliukumäet suljetaan joka päivä puoli tuntia ennen vesipuiston sulkeutumista (klo. 16:30/18:30).
    • Liukumäkien huoltotyöt pyritään tekemään aukioloaikojen ulkopuolella. JukuPark Turku kuitenkin varaa oikeuden tarvittaessa huoltaa liukumäkiä ja altaita myös aukioloaikoina ilman ennakkoilmoitusta.
    • Ukkosilman lähestyessä ulkoaltaat ja laskutornit voidaan joutua väliaikaisesti sulkemaan. 

    Muut toiminnot:

    • Vesipuiston alueella on altaita, useita pomppulinnoja, kiipeilytelineitä ja pelikenttiä, joita käyttäessä on noudatettava niissä mainittuja turvarajoja ja henkilökuntamme antamia ohjeistuksia.
    • Huomaattehan, että lapset saavat seikkailla puistossa vapaasti, mutta vanhempien valvonnassa. Autattehan siis meitä luomaan kaikille kävijöillemme ikimuistoisen elämyspäivän käymällä puiston yleiset turvallisuussäännöt ja järjestyssäännöt yhdessä läpi.
    • Alueella on paljon, mutta määrätty määrä ilmaisia aurinkotuoleja. Aurinkotuoleja ei voi varata ennakkoon.

    Myyntipisteet:

    • Kaikki palvelut ja tuotteet ovat saatavilla päivittäin, mutta myyntipisteiden määrä ja aukioloajat joustavat asiakasmäärän mukaisesti. Voitte olla yhteydessä meihin sähköpostitse (turku@jukupark.fi), mikäli haluatte kysyä tiettyjen toimipisteiden aukioloajoista vierailunne lähestyessä  tai esimerkiksi mahdollisten allergioiden suhteen.
  • Ruokailu

    Ravintolat:

    • JukuParkissa on grilliravintoloita, joissa on tarjolla erilaisia tuotteita hampurilaisaterioista salaatteihin. Alueella on yhteensä neljä myyntipistettä, joiden aukioloajat vaihtelevat ja mukailevat kävijämäärää. 
    • JukuTerassi grilliravintolassa on anniskeluoikeudet  (varaudu todistamaan ikäsi K18). Anniskelu tapahtuu ainoastaan grilliravintolan yhteydessä. Omien alkoholijuomien nauttiminen vesipuiston alueella on ehdottomasti kielletty. 
    • JukuTerassilla on myös mikroaaltouuni ja voitte pyytää henkilökuntaa lämmittämään vauvanruoan.
    • Kesäkaudella 2022 auennut JukuPizza tarjoilee autenttisen makoisat pizzat suoraan Italiasta.
    • JukuHerkusta löydätte virvokkeita, jäähilejuomia, jäätelöä, sekä vaihtelevan valikoiman esimerkiksi makeisia.
    •  Ravintoloissamme on saatavissa kasvisruokailijoille sopivia vaihtoehtoja. Voit tiedustella erityisruokavalioista ennakkoon sähköpostitse turku@jukupark.fi

    Lipunmyynnin edustan myyntipiste:

    • JukuParkin lipunmyynnin edustalla on myynnissä uima-asujen, pyyhkeiden, uimavaippojen ja kellukkeiden lisäksi kylmiä juomia, jäätelöä, metrilakuja, popcornia ja hattaraa.

    Omat eväät:

    • Jukupark Turkuun saa tuoda omia eväitä. Huomaathan kuitenkin, että puistoon ei saa tuoda noutoruokaa.
    • Omien alkoholijuomien tuonti ja nauttiminen on ehdottomasti kielletty.
    • JukuParkin Terassiravintolassa on anniskelualue, jossa saa nauttia vain ravintolasta ostettuja juomia.
    • Alueella ei ole omien eväiden grillaus- tai lämmitysmahdollisuutta.
    • Ravintoloiden asiakaspaikat on varattu ensisijaisesti ravintoloiden ruokailijoille.

    Maksuvälineet:

    • Jukuparkin myyntipisteissä alla listatut maksuvälineet
    • Käteinen (eurot),
    • Suomalaiset pankkikortit,
    • Luottokortit: Visa, Mastercard, Maestro
    • Huomaathan, että lounaskortit tms. eivät ole käytössä puistomme myyntipisteillä.
  • Verkkokauppa

    Liput netistä:

    • Voit ostaa sisäänpääsylippuja tai lahjalippuja verkkokaupastamme Paytrailin verkkomaksulla.
    • Sähköpostilla toimitettava e-lippu, jonka QR-koodi toimii pääsylippunasi.
    • Lipun voi esittää kassalla suoraan mobiililaitteen näytöltä tai tulosteena.
    • Emme postita erillisiä fyysisiä lahjakortteja.
    • Kulttuuri- tai liikuntaetuja ei voida hyödyntää verkkokaupassamme. Etuja voi hyödyntää oman lipun lunastukseen puistomme lipunmyynnissä aukioloaikojemme puitteissa. 

    E-lippu lahjana:

    • E-lipun voit lähettää eteenpäin lahjansaajalle ja käyttäjälle sähköpostitse.
    • E-lippu tulee avata tarkistettavaksi puistoon tultaessa.

  • Järjestyssäännöt

    JukuPark Turku – järjestyssäännöt

    Annettuja puiston järjestyssääntöjä, ohjeita ja opasteita tulee noudattaa. Jotta voimme tarjota kaikille mahdollisimman mukavan elämyspäivän, niin käyttehän myös lastenne kanssa erityisesti esimerkiksi pomppulinnojen ja peliareenoiden turvallisuusohjeet ja reilunpelin-käytännöt läpi. Voitte aina kysyä neuvoa ja tarkennuksia ohjeistuksiin henkilökunnaltamme.

    Laitteiden rajoitukset perustuvat lakiin ja valmistajien suosituksiin. Tarkista mahdolliset pituus-, ikä- ja terveydelliset rajoitukset ennen kuin olet menossa laitteeseen , ettei sinua käännytetä takaisin. Uinninvalvojamme opastavat teitä turvallisuusohjeiden kanssa ja valvovat, että turvallisuusohjeita noudatetaan.

    Kotieläinten tuominen vesipuistoon on kiellettyä. Ethän myöskään ruoki alueella lokkeja tai muita eläimiä.

    Kaupankäynti puiston alueella ilman erityistä lupaa on kiellettyä.

    Tupakointi vesipuistossa on kielletty. Tupakointi on sallittu ainoastaan pukuhuonerakennuksen päädyssä olevalla merkityllä alueella. Muualla puistossa tupakointi on kielletty. Myös esimerkiksi sähkötupakoiden polton tulee tapahtua merkityllä tupakointialueella.

    Omien alkoholijuomien nauttiminen vesipuiston alueilla on ehdottomasti kiellettyä. 

    Vesipuiston omaisuuden vahingoittaminen on ehdottomasti kiellettyä. Teon ollessa tahallinen asiakas poistetaan alueelta ja hänet velvoitetaan korvaamaan aiheuttamansa vahingot.

    JukuPark Turku noudattaa yhdenvertaisuuden ja turvallisen tilan periaatteita. Jokaisella asiakkaallamme on oikeus nauttia vesipuistopäivästään ilman sukupuoleen, kieleen, uskontoon, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa syrjintää, väheksyntää, häirintää tai muuta näihin rinnastettavaa. 

    Mikäli kohtaat tai huomaat vierailusi aikana toimintaa, joka rikkoo turvallisen tilan periaatteita, niin olethan välittömästi yhteydessä henkilökuntaamme. Otamme kaikki turvallisen tilan periaatteita rikkovat toimet vakavasti.

    Näpistykset ja varkaudet ilmoitetaan aina poliisille ja asiakas poistetaan vesipuiston alueelta.

    10§
    Henkilö, joka ei noudata näitä ja erikseen määriteltyjä sääntöjä sekä henkilökunnan ohjeita poistetaan vesipuiston alueelta. Asiakkaan kausikortti voidaan myös tapauskohtaisesti jäädyttää määräajaksi tai sulkea kokonaan, mikäli tämä rikkoo puiston järjestyssääntöjä toistuvasti tai aiheuttaa puistossa vaaratilanteita.

    11§
    Vesipuiston henkilökunnalla on oikeus ja velvollisuus estää asiakkaan pääsy laitteeseen tai liukumäkeen mikäli seurauksena voisi olla vaara- tai häiriötilanne. Henkilökuntamme tehtävä on varmistaa kaikille turvallinen elämyspäivä.

    12§
    Varoitus liukumäkien käyttäjille: Vesiliukumäki on sen tyyppinen laite, että sen käyttäjä ottaa tietoisen riskin mahdollisen vahingon sattumisesta käyttäessään tai laskiessaan liukumäkeä väärin. Laskunopeuteen vaikuttaa laskijan/laskijoiden koko ja laskuasento. Noudatathan siis valvojiemme ohjeita ja annettuja rajoituksia. 

    13§
    Muita asiakkaita häiritsevä henkilö poistetaan alueelta.

    14§
    Sisäänpääsylippujen väärinkäyttö on kielletty. Ilman voimassa olevaa pääsylippua oleva asiakas poistetaan puistoalueelta. Kausikortin väärinkäyttö aiheuttaa kausikortin välittömän mitätöimisen ja porttikiellon puistoon.

  • Kausikorttihaaste

    Yleistä:

    • Voit osallistua JukuPark Turun kausikorttihaasteeseen ilmoittautumisaikana ennen kesäkauden alkua haastesivuilta: https://jukupark.fi/kausikorttihaaste/ . Ilmoitamme haasteen alkamisesta nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavillamme. Haasteen alkaessa haastesivut päivittyvät ja lomake avautuu. Seuraamalla meitä sosiaalisessa mediassa varmistat, että pysyt ajan tasalla haasteen etenemisestä.
    • Voit osallistua haasteeseen myös useamman kausikortin kera ja haasteen toteutuessa lunastaa kortit saamasi lunastuslinkin kautta.
    • Haasteen toteutuessa haasteeseen ilmoittautuneet saavat lunastuslinkin sähköpostiinsa, jonka kautta lunastus tapahtuu.
    • Huomaattehan, että kortti on henkilökohtainen ja kausikortti tulee aktivoida kortinhaltijan tiedoilla aktivointivaiheessa. Olethan aktivointivaiheessa siis tarkkana, että kortteihin tulee nimenomaan kortinhaltijan nimi, puhelinnumero ja syntymäaika.
    • Kausikorttimme on puhelimeen ladattava mobiilikortti. 
    • Kausikortti on käyttövalmis aktivoinnin jälkeen. 
    • Tarkistathan haastesivuilta kausikortin usein kysytyt kysymykset -osion ja luet haasteen ehdot,
    • Huomaathan, että kortin käyttämättä jääminen esimerkiksi toiselle paikkakunnalle muuton tai elämäntilanteen muutoksen takia ei ole peruste kausikortin peruuttamiselle.

    Huomioita kausikortin lunastuksesta:

    • Huomaathan, että kulttuuri- ja liikuntaetuja pystytte hyödyntämään ainoastaan oman henkilökohtaisen kausikorttinne ostoon. Saadaksenne lisätietoja kulttuurietujen hyödyntämisestä oman henkilökohtaisen kausikorttinne lunastuksessa olethan yhteydessä meihin sähköpostitse kausikortti@jukupark.fi

    Kausikortin käyttö:

    • Henkilökohtainen kausikortti tulee esittää lipunmyynnissämme sisään tullessa ja henkilöllisyys tarkistetaan. 
    • Kausikortti luetaan kortissa olevan QR-koodin avulla.
    • Vastaamme mielellämme kysymyksiin koskien kausikortteja ja niiden käyttöä sähköpostitse osoitteessa kausikortti@jukupark.fi

Ota yhteyttä

Yhteystiedot

JukuPark Turku
Kurrapolku 1
20320 Turku

turku@jukupark.fi
www.jukupark.fi

Puh: +358407582997
(8,28 snt/puhelu + 17 snt/min)
(puh. käytössä puiston aukiolojen mukaisesti, muuten vain sähköposti)

Kuuntelemme sinua

Palaute tai yhteistyöehdotus. Kysymys tai kommentti. Meillä JukuParkissa mikään asia ei ole liian suuri tai pieni kysyttäväksi. Kuinka voimme olla avuksi, laita rohkeasti viestiä.

Saapuminen

JukuPark Turku sijaitsee noin 3 km Turun keskustasta! Avaa linkistä sijainti ja ajo-ohjeet Google Mapsissa.

Tutustu!

Puistomme elämykseen ja katso lisää kuvia galleriamme kautta!

Valitse puisto: